Ruokasuunnitelma vaellukselle

Posted by

Olen suuri hyvän ruuan ystävä, enkä halua tinkiä ruuan mausta liikaa vaelluksillakaan. Säilyvyys ja paino aiheuttavat omat rajoitteensa vaellusruualle, mutta suunnittelemalla ja itse kuivaamalla saa vaelluksellakin nauttia maistuvasta ruuasta. Suurin osa lisää-vain-vesi-retkiaterioista on mielestäni maultaan ihmisravinnoksi kelpaamattomia, mutta yritän kokeilla vaihtoehtoja jotta kiireisempien kävelypäivien varalle olisi tiedossa jokin valmisateria, jonka varmasti saa syötyä.

Alla on viime viikkoisen Hetta-Pallas-vaelluksen ruokalista kahdelle hengelle. Ei todellakaan grammanviilausta, mutta hyvää. Energiaa voisi tulla vielä hieman enemmän, täytyy jatkossa panostaa öljyn ja voin runsaampaan käyttöön. Tarkempia reseptejä saa pyytämällä, niistä suurin osa on itse kehiteltyjä ja kanapullapata kokeiltiin Raija Hentmanin Herkutellen Luonnossa -kirjasta.  

Varsinaisten aterioiden lisäksi reissussa kului 200 g pähkinöitä, paketillinen kaurakeksejä, purkki hilloa, 250 g voita, pari pikkupulloa viiniä, pari minttukaakaota ja muutama suklaapatukka. Viiniä olisi voinut olla enemmänkin.

Aamianen syötiin heti herättyä, lounas matkan varrella noin 2-3 tunnin kävelyn jälkeen ja päivällinen kun leiri oli pystytetty. Matkan varrella pysähdyttiin ihailemaan maisemia ja mutustamaan kaurakeksejä hillolla.
Päivä 1:

Aamiainen mökillä

Lounas: Lohikeitto ja ruisleipä

Purkkilohta, pastaa, kuivattua sipulia, tilliä, kalaliemikuutio ja 1/2 pakettia koskenlaskijaa, vettä

Päivällinen: Kantarellirisotto

Risottoriisiä, valkoviiniä, kuivattua sipulia, liemikuutio, kuivattuja kantarelleja, parmensania

Päivä 2:

Aamiainen maun mukaan: Pikapuuroa tai mysliä kiisselin tai hillon kera, ruispalat voilla ja savujuustolla (+meetwurstilla)

Lounas: Klassinen nuudelit + tonnikala (ei tarvinne avata enempää)

Päivällinen: Broileripyörykkäpata

Kuivatut broilerpullat, kuivattu sipuli, hernemaissipaprika, pippurikastike, 1/2 pakettia voimakasta koskenlaskijaa

Iltaherkku: Letut ja hillo

Päivä 3:

Aamiainen kuten edellisenä päivänä

Lounas: TexMex-pata + kanajauheliha (kuivattu) + kuivattu sipuli

Päivällinen: Tortillat

Kanajauheliha, kuivattu sipuli, chili sin carne -tetra, mausteseos, ketsuppi, tortillakuoret

Päivä 4:

Aamiainen edellispäivien tapaan

Lounas: Retkiruuat: Real Turmat turskaa currykastikkeessa (jatkoon) ja kanaa linssin ja limen kera (ei jatkoon)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s